Yli miljoonalla suomalaisella on dyspepsia-tyyppisiä oireita eli ylävatsavaivoja ja kipuja ajoittain tai pysyvästi. Vain alle puolet heistä hakeutuu vaivojensa johdosta lääkäriin. Monet harjoittavat mm. mainosten kannustamana itselääkitystä, joka useimmiten epäonnistuu eikä aina ole turvallistakaan. Myös lääkäri hoitaa usein potilasta vain tämän kertomien oireiden ja hyvän arvauksen perusteella. Jokaista dyspepsiapotilasta ei voida lähettää mahalaukun tähystys- ja koepalatutkimukseen.
Keskimäärin lähes puolella suomalaisista on helikobakteeri mahalaukun limakalvossa ja heistä lähes puolelle kehittyy limakalvon vaurio ja toimintahäiriö (atrofinen gastriitti), joka lisää mahasairauksien riskiä.
Useimmiten oireeton atrofinen gastriitti voi edetä mahalaukun syöväksi. Vaikka mahalaukun syöpä on vähentymässä, silti vanhemmassa väestön osassa sitä esiintyy runsaasti väestön keskimääräisen eliniän noustessa. Helikobakteeri on myös maha- ja pohjukaissuolihaavan tärkein aiheuttaja, toiseksi tärkein ovat särkylääkkeet.
Toinen tärkeä ongelma, joka syntyy mahalaukun limakalvon vauriosta on B12-vitamiinin vaje. On todettu, että usein oireetonta atrofista gastriittia sairastavista puolella on B12-vitamiinivaje tutkimushetkellä ja todennäköisesti kaikki saavat vakavan puutoksen muutaman vuoden sisällä kun vitamiinivarastot ehtyvät. Atrofiseen gastriittiin liittyvästä B12-vitamiinivajeesta on tulossa todellinen kansantauti, kun väestö ikääntyy. Riskiryhmiä ovat myös kasvissyöjät, keliaakikot ja vanhukset, jotka saavat huonoa ravintoa. B12-vitamiinin puute saattaa aiheuttaa mm. dementiaa, masennusta ja ääreishermostovauriota. B12-vitamiinin vaje lisää elimistössä homokysteiini-nimistä aineenvaihduntatuotetta, jonka arvellaan olevan riippumaton riskitekijä verisuonien kalkkeutumiselle sekä sydän- ja aivoverisuonien tukoksille.
Mitä GastroPanel-tutkimuksella selvitetään ?
GastroPanel-tutkimuksella voidaan todeta helikobakteeri-infektio, atrofinen gastriitti ja arvioida niihin liittyviä riskejä. Se on maailman ainoa analyysimenetelmä, millä voidaan yhdestä verikokeesta määrittää koko mahalaukun limakalvon sairauksia ja niihin liittyviä riskejä. Vastaava tieto saadaan vain epämielyttävällä ja kalliilla mahalaukun tähystys- ja koepalatutkimuksella.
GastroPanel-tutkimuksella voidaan usein välttää tarpeettomat ja kalliit tähystystutkimukset, kuin myös antibiootit ja muut lääkkeet, koska useimmiten mahavaivat ovat luonteeltaan toiminnallisia. Näin ollen GastroPanel-tutkimus tulisi tehdä jokaiselle vatsavaivoista kärsivälle ennen lääkitystä ja muita kalliimpia tutkimuksia, ja sen pitäisi olla jokaisen yli 50-vuotiaan rutiinitutkimus. Normaali GastroPanel-tulos on merkki siitä, että mahalaukun limakalvo toimii oikein ja on terve tai vatsavaivat ovat toiminnallisia tai esim. paksusuoliperäisiä.
Mitä teet, jos Sinulla on ylävatsavaivoja ja -kipuja ?
GastroPanel-testiin voit pyytää lähetteen omalta lääkäriltäsi. Testauksia tekevät tällä hetkellä useat isommat laboratoriot. Testejä tekee luonnollisesti myös testin kehittäjä Biohit. Biohitin palvelulaboratorioon tulee näytteitä lähes sadasta laboratoriosta ympäri maan ja monilta tutkijoilta eri puolilta maailmaa.
GastroPanel-tutkimuksen voi tilata myös suoraan Biohitin keskuksesta, puhelin (09) 773 861. Biohitin näytteenottopisteitä on kaksi - Helsingin Roihupellossa sekä Helsingin keskustassa.
Tutkimuksen tulokset tulee aina käydä läpi lääkärin kanssa joka osaa tulkinnassa ottaa huomioon myös muut niin tutkimukseen kuin vaivoihinkin vaikuttavat tekijät. Jos tutkimuksessa löytyy mahan limakalvon vaurio, voi lääkäri ehdottaa potilaalle jatkotukimuksena tähystys- ja koepalatukimusta. Täten voidaan mahdollisimman aikaisessa vaiheessa aloittaa oikea hoito vakavampien sairauksien ehkäisemiseksi.
Mitä GastroPanel-laboratoriotutkimus maksaa ?
Tällä hetkellä GastroPanel-tutkimuksia tekevät vain yksityiset laboratoriot, jolloin se maksaa paikasta riippuen 120 - 140 euroa. Lääkärin lähetteellä GastroPanelin testeistä saa normaalin KELA-korvauksen. Kun tutkimus toivottavasti pian saadaan laajempaan, kunnalliseen käyttöön, yksi GastroPanel-tutkimus terveyskeskusten ja sairaaloiden laboratorioissa tehtynä maksanee näytemääristä riippuen enää 40 - 50 euroa.
Miten valmistaudun tutkimukseen ?
GastroPanel-tutkimus on yksinkertainen kyynärtaipeesta otetusta verinäytteestä tehtävä laboratoriomääritys. Biohitin Palvelulaboratorion sivulla olevasta potilasohjeesta voit lukea seikkaperäiset ohjeet testiin valmistautumisesta.




